| |
-
KAUNIS PUUTARHA ON TYÖTÄ JA TIETOTAITOA
-
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta puutarha tarvitsee myös jatkuvaa hoitoa, varsinkin puut, jotka helposti kasvavat liian suuriksi, tai voivat ikääntyessään olla vaarallisia. Uskallan sanoa, että tavallinen omakotipuutarhuri harvoin osaa leikata vaikkapa omenapuitaan oikein, vaikka tarjolla on kirjoja ja puutarhalehtiä! Opin leikkaamaan omenapuita jo v. 1962 suuressa omenatarhassa Ruotsissa ja nyt leikkaan paitsi tilaustöitä myös omakotitaloni puita ja pensaita, malliksi muillekin. Onkin aivan väärin, että ammattilainen leikkaa omenapuita ehkä kerran, kaksi kymmenessä vuodessa, kun pitäisi leikata vähän joka vuosi, ottaen huomioon kasvupaikan, omenalajikkeen ja monta muuta tekijää. Opetan Sinua leikkaamaan ja hoitamaan omenapuitasi, marjapensaita, pensasaitaa, mitä vain haluat, kysy mitä vain! Minulla on työkokemusta taimistoviljelystä ja tuholaisten ja rikkaruohojen hävittämisestä, voit tilata käynnin milloin vain, uskon siitä olevan hyötyä Sinulle.
TYÖNVALVOJA OLISI OLLUT TARPEEN
Suositun pysähdyspaikan paikoitusaluetta laajennettiin uudella asfaltoidulla kentällä. Vihreyttäkin piti saada ja istutettiin siis pihlajapuita.
Asfalttiurakoitsija teki aivan liian pienen neliön laidalle kauniin vallin, joka estää pintaveden valumisen puun juurelle! Puun vedensaanti on siis sadeveden varassa, jos ei ole pohjavettä riittävästi, sitähän ei asfaltin alta näe.
Yleisen tavan mukaan puut istutettiin aivan liian syvälle mikä merkitsee puulle hidasta kuolemaa. Kaikessa kiireessä sulaa asfalttia oli jäänyt myös mullan pinnalle, ei taida puu tykätä! Eräässä istutusneliössä mullan pinta oli aivan asfaltin peittämä.
VIRHEISTÄ OPPII
Ihminen on erehtyväinen, Errare humanum est! Tästä voimme lukea päivittäin eri tiedotusvälineistä, alalla kuin alalla. Ehkä eniten rakennusalalla, kustannuspaine pakottaa säästämään osakohteissa, usein jo suunnittelusta asti. Varsinkin viheralalla tämä on huomattu, gryndauksessa varsinkin, pihan rakentaminen on viimeinen momentti kustannuksissa. Siksi siihen käytetään liian vähän rahaa ja tulos on usein sen mukainen.
Alan lehdestä luin viime vuonna kuinka eräs kokenut puutarharakentaja kertoi että yrityksensä ei ollenkaan jätä tarjouksia gryndereille, urakan saavat halvimman tarjouksen esittäneet.
Tämä taas näkyy Kauppalehden protestilistalla; joka vuosi listalla on viheryrittäjiä. Tähän voi eräs syy olla se että rakentajan tehdessä vaikka konkurssin on viherrakentaja viimeisenä listalla pesän varoja jaettaessa pienellä, mutta tärkeällä osuudellaan.
Olen tietysti itsekin tehnyt virheitä, ”mutuajattelua”, monta vuotta maalasin leikkausjälkiä, tein virheitä leikkauksessa, istutin vääriä kasveja ym. Nyt kun internet on entistä enemmän tullut käyttöön, voin todella suositella sitä puutarha-alankin käyttöön.
Ongelmana voi olla erottaa jyvät akanoista, löytää oikeata tietoa. Siksi on hyvä selata monia linkkejä ja vertailla tietoja.
Monella tärkeällä alalla on tiimi tai pitäisi olla, jossa tärkein on pätevä projektinjohtaja, joka kokoaa ryhmän jossa voi olla monen osa-alueen kokemusta omaavia. Suunnittelija ei voi tietää eikä arvata kaikkia onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta aina voi löytyä joku voi esittää painavan, yleensä kokemukseen perustuvan tiedon. Tällöin voidaan materiaalia, hoitokustannuksia, valmistustapaa tms. siltä osin muuttaa. Puutarha-alalla tämä lienee harvinaista.
Rakennusalalla työnvalvonta on monessa osakohteessa pakollinen, viheralalla valvonta on vähäistä. Koska tässä vaikuttaa luonnon lait, voinee jokainen hiukankin asioista perillä oleva ajatella kuinka moni tekijä voi vaikuttaa lopputulokseen, vaikka istutetun puun menestymiseen kasvupaikallaan.
Oman kodin rakentaminen on useimmille kallis ja siksi usein joudutaan säästämään pihan teossa; suunnittelussa, tarveaineissa ja taimissa. Tässä en voi juuri neuvoja antaa, voin vain kertoa että kaikenlaista olen nähnyt, myös sen että usein hienosti suunnitellun ja rakennetun puutarhan hoitotaso laskee. Omistajilla ei ole enää riittänyt aikaa ja haluaa välttämättömään hoitoon.
VIHERYMPÄRISTÖLIITTO ry - www.vyl.fi
Viherympäristöliitto on puutarha-alan kattojärjestön Puutarhaliitto ry:n, www.puutarhaliitto.fi, eräs jäsen, jäseninä on sekä kaupallisen puutarhaviljelyn ammattilaisten järjestöjä että harrastajien.
Vyl:n sivuilta löytyy monen erikoisalan järjestön tietoja, esim. Vihertyön valvojat, joilla ei ole omaa yhdistystä, valitkaa etusivulta Palvelut niin löydätte tiedot. Koulutetuilla arboristeilla ei ole vielä omaa kotisivua, Suomen Puunhoidon yhdistys ry:n sihteeri Marika Pylkkänen, 050-3416375, antaa tarvittaessa tietoja.
Näillä järjestöillä on monia julkaisuja, kaupallisia ja ammatillisia, siten pitäisi niistä tietoa hankkiessa ajatella sitä että kaikki lehdet eivät voi aina julkaista arvostelevaa tekstiä. Lehdillä on tärkeitä mainostajia ja näiden varpaille ei saisi astua.
Kaupallisissa puutarhalehdissä on enimmäkseen upeita kuvia, varsinkin suurikokoisia kauniista kukista, mutta hoito-ohjeet voivat olla puutteellisia.
Kirjoitin Viherympäristölehteen pari vuotta sitten kotikyläni Klaukkalan läpi kulkevasta valtion tiestä. Olin ihmetellyt kuinka suuri osa lehmuksista oli jo kuollut tai kituvia. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi että niitä oli tyypillisesti istutettu liian syvälle tai multaa oli liian vähän. Arvelin että tälläkin työmaalla valvonnan suoritti ja työn hyväksyi tiemestari. Tässä olisi tarvittu koulutettua vihertyön valvojaa, joka olisi suorittanut monta tarkastusta työn eri vaiheissa, ei vain lopputarkastusta.
Kuvassa näkyy kuinka vasemmalla olevat lehmukset on istutettu tien sivulle huonoon, saviseen maahan, suurin osa liian syvälle. Keskikaistalla on myös pensaita ja siten enemmän kunnon kasvualustaa, siten lehmukset ovat ainakin vielä hyvinvoivia.
Onko Suomella varaa teettää veronmaksajien rahoilla huonoa työtä? Työ joudutaan siis joskus uusimaan, mutta milloin ja millaisin kustannuksin? Ehkä joku haluaisi myös nähdä suunnittelijan työselityksen,
- OMENAPUIDEN
LEIKKAUS
- PENSASAITOJEN LEIKKAUS
- KUUSIAITOJEN
LEIKKAUS
- ISOJEN PUIDEN HOITO
- TERIJOEN
SALAVAN LEIKKAUS
- OIKEA PUU OIKEALLE PAIKALLE
- JALOSTUS
ELI YMPPÄYS
- RISUJÄTTEET
- MULTA KAUPPA
|
|
|